attoman elaevaesti heraesi
vangitun naisen kuva mustine, hiukan kieroine silmillensae. Kuinka
hillitsemaettoemaeaen itkuun taemae olikin purskahtanut, kun syytetyille oli
annettu viimeinen sananvuoro. Nopeasti rutisti Nehljudof poltetun
paperossin sammuksiin tuhka-astiaan, sytytti toisen ja alkoi kaevellae
edestakasin. Ja taemaen naisen kanssa eletyt hetket alkoivat toinen
toisensa peraestae heraetae haenen mielikuvituksessaan. Haen muisti viimeisen
tapaamisensa, sen elaeimellisen intohimon, joka silloin oli valloittanut
haenet ja sen pettymyksen, jonka haen oli tuntenut kun intohimo oli
tyydytetty. Muisti valkean puvun sinisen nauhan kanssa, muisti
aamukirkon. "Minaehaen rakastin haentae sinae yoenae, rakastin totisesti ja
hyvaellae, puhtaalla rakkaudella, olin rakastanut vielae ennenkin, ja
kovasti rakastin jo silloinkin, kun ensi kertaa asuin taetien luona
kirjoitellen vaeitoeskirjaani!" Ja haen muisti itseaensae semmoisena kuin oli
ollut silloin. Taas tuoksahti haenelle tuo tuoreus, nuoruus, elaemaen
yltaekyllaeisyys ja haenen tuli tuskallisen surullinen olla.

Eroitus sen vaelillae, mimmoisena haen oli silloin ja mimmoisena nyt, oli
tavattoman suuri, se oli samallainen jollei suurempikin, kuin eroitus
Katjushan vaelillae kirkossa ja sen Katjushan vaelillae, joka oli
juopotellut kauppiaan kanssa ja jonka he olivat tuominneet aamulla.
Silloin haen oli ollut reipas, vapaa ihminen, jonka edessae avautuivat
loppumattomat mahdollisuudet, nyt haen tunsi olevansa kaikilta tahoilta
saarrettuna tyhmaen, tyhjaen, tarkoituksettoman, mitaettoemaen elaemaen
ajoverkkoon, josta haen ei naehnyt mitaeaen ulospaeaesyae, eikaepae suurimmaksi
osaksi edes halunnutkaan paeaestae. Haen muisti joskus ylpeilleensae
suoruudestansa, joskus pitaeneensae periaatteenaan aina puhua totta ja
olleensakin todella rehellinen, ja huomasi kuinka haen nyt oli paeihensae
valheessa, kaikkein kauheimmassa valheessa, semmoisessa, jota kaikki
ihmiset haenen ympaerillaensae pitivaet totuutena. Ja taestae valheesta ei
ollut,--ei ainakaan haen naehnyt--mitaeaen paeaesyae. Ja haen oli tahraantunut
siihen, tottunut siihen, hemmoitellut itseaeaen siinae.

Kuinka oli paeaeseminen suhteista Maria Vasiljevnaan, taemaen mieheen, niin
ettei haevettaeisi katsoa miestae ja haenen lapsiansa silmiin? Kuinka oli
valehtelematta irtautuminen suhteista Missiin? Kuinka selviytyminen
ristiriidasta sen vaelillae ettae haenen mielestaeaen maanomistus oli laiton,
ja sen, ettae haen