ssien ja rottain kuninkaat,--vaikka haen oli yksin ajanut koko ryssaein
koulun pakoon, ei haenen valtansa sittenkaeaen vakiintunut, vaan
kaikellaiset pystynokat tietokuninkaat pyrkivaet haentae sittenkin
viisasteluillaan nolaamaan ja paeaetae lyhyemmaet naskalit tekivaet haenen
urotoeistaensae ivaa, niin ettae joskus melkein kolmas osa luokkaa jo
uskalsi olla tottelematta, kun haen johonkin asiaan komensi.

Taemae kaevi haeneen kovin kipeaesti,--ei senvuoksi ettae haen olisi tahtonut
itsellensae kunniaa, vaan senvuoksi, ettae jos haenen valtansa olisi
paeaessyt hoellistymaeaen, niin olisi saattanut tapahtua, ettae olisivat
vaehitellen uskaltaneet ruveta jaelleen sanomaan haentae kapteeniksi.
Varjelkoon sellaista tapahtumasta!

Ilmeistae oli, ettei voima yksin riittaenyt. Eipae Hinkkikaeaen ollut
voimakas. Hinkki oli tosin antanut luulla olleensa kaikkein voimakkain
ja oli siinae tarkotuksessa saanut kapteeninkin valheellisesti
tunnustamaan pojille, ettae Hinkki oli haenet muka voittanut. Mutta
oikeastaan oli Hinkki ollut vaan kaikista viekkain. Haen oli ollut niin
paha niille, jotka haentae eivaet tunnustaneet, ettae sellaisten elaemae oli
kaeynyt mahdottoman happameksi ja heidaen oli lopultakin aina taeytynyt
taipua. Itki tai parkui, kyllae Hinkki sai vihdoin aina armoille
heittaeytymaeaen. Mutta kapteeni ei millaeaen osannut olla kovuudessa niin
sitkeae kuin kuninkuus olisi vaatinut. Erittaein oli haenen mahdoton kauan
toisia itkettaeae; niskurin ei tarvinnut kuin parahtaa, niin kapteeni jo
heltyi ja paeaesti kaesistaeaen. Ei auttanut kapteenin teeskennellae julmuria,
kertoa hirmuisia ryoevaerijuttuja omasta saeaelimaettoemyydestaeaen, aekkiae
aerjaehdellae, mulkoilla silmillaeaen, paukahutella kaemmeniaeaen yhteen ja
hyppiae villisti ilmaan ikaeaenkuin olisi ollut valmis tuossa tuokiossa
tuhoamaan koko koulun. Kaikki tiesivaet, ettae haen olisi kyllae saattanut
rikkoa pulpetit ja taulut ja lennaettaeae opettajan tuolin ikkunasta, mutta
ettae tarvitsi vaan ruveta itkemaeaen niin haen heti paeaesti.

Ja niinpae sitten tapahtuikin, ettae yhteisesti pihalla telmittaeissae joku
satutettu uskalsi heittaeae haenelle laumasta jaelleen tuon kamalan
haukkumanimen, jonka haen oli luullut kaikilta jo unohtuneen.

Ainoastaan laehimmaet silloin naekivaet, ettae haen kaevi aekkiae totiseksi. Muut
eivaet huomanneet mitaeaen. Ja vasta useiden paeivien jaelkeen alkoivat
kaikki ihmetellae suurta, kaesittaemaetoentae muutosta kapteenin