niinkuin pieni kanuna, joka
pannaan suuren kanunan sisaeaen ja ammutaan ulos niinkuin kuula, mutta
siinae on peraessae ruuvi, josta pannaan ruutia sisaelle, ja paeaessae on
nalli, ja kun se sattuu vaikka laivaan taikka sitten tuonne kaupunkiin,
niin se raejaehtaeae ja palaset lentaevaet ja sattuvat ihmisiin ja ihmiset
kuolevat.

--Vaikkako eivaet olisi mitaeaen pahaakaan tehneet?

Hinkki ei ruvennut sellaisiin kysymyksiin ollenkaan vastaamaan.

--Mutta kuinka ihmiset lainkaan uskaltavat olla sivelistejae?

Hinkki ei pitaenyt taetaekaeaen kysymystae vastauksen arvoisena.

--Tahtoisitko sinae olla upseeri vai sivelisti? kysyi kapteeni viimein.

--Ei sivelistit mitaeaen merkitse, sanoi Hinkki. Sellaiset
lasisilmaeherrat! Maeskiksi menisivaet, jos Viaporista ammuttaisiin.

Ja vaehaen ajan peraestae sanoi:

--En minae vaan. Merille minae karkaan.

Kapteeni vaipui kadehtien mietteihinsae.

Merille,--se on tuonne, tuonne, missae ei maata naey ja kaikki on suurta
ihmeellistae aavistusta. Meri on Hinkin. Ja maa naeytti kapteenista taellae
hetkellae mitaettoemaen harmaalta, ikaevaeltae, pieneltae.

Taas neljaenneksen tuntia soudettuaan kapteeni kysaesi:

--Mihinkaes me nyt mennaeaen?

--Katso taakses, sanoi Hinkki.

Ja kun kapteeni kaeaentyi katsomaan taaksensa, osotti veneen kokka kohti
merestae nousevaa, harmaista kivistae muurattua pitkaeae ikkunatonta
linnanseinaeae, joka kaikkinensa kuvastui meren pintaan.

Suuret illanruskossa punertavat lokit lentelivaet yoepymistae tehden
ylhaeaellae linnanseinaen edessae ja kun joku laskeutui alas ja kohottaen
siipensae sipaisi noukallansa vedenpintaa, hajosi kuvastus pitkiksi
viiruiksi, joihin jo kuukin heitti vaelaehdyksensae.

Haemmaestyneinae ja kysyvinae kaeaentyivaet kapteenin silmaet takasin Hinkkiin.

--Aelae pelkaeae, souda vaan, sanoi Hinkki ja rupesi juttelemaan kapteenille
ihmeellisiae tarinoita taestae Viaporin harmaasta vesilinnasta.

Kertoi sen seinaen takana olevan sotavankeja, jotka ovat siellae istuneet
monta kymmentae vuotta. Sanoi niiden olevan teljettyinae koppeihin, joiden
ovet ovat kiinnimuuratut, ettei ole kuin yksi laepi linnanpihalle paein ja
toinen laepi ylhaeaellae merelle paein.

--Katso tuonne! naeetkoe pieniae aukkoja linnanseinaessae? siinae on toinen
laepi, josta he saavat ilmaa hengittaeaekseen, mutta eivaet ylety naekemaeaen.

Kapteenin silmaet suurina ja palavina tuijottivat linnaan paein.

--Souda vaan laehemmaes, sanoi Hinkki.