tae naeytti taemae sattumalta, joka oli menevae ohi
eikae vahingoittava haenen elaemaeaensae.
Haen tunsi olevansa samassa asemassa kuin pentu, joka on huonosti
kaeyttaeytynyt sisaellae, ja jonka turpaa isaentae, pitaeen kiini niskasta,
painaa siihen likaan, minkae se on tehnyt. Pentu vinkuu, koettaa
rimpuilla paeaestaeksensae niin kauas kuin mahdollista tekonsa seurauksista,
unohtaakseen ne. Vaan saeaelimaetoen isaentae ei paeaestae sitae kaesistaeaen. Niin
Nehljudofkin jo tunsi kaiken sen likaisuuden, minkae oli saanut aikaan,
tunsi myoeskin isaennaen mahtavan kaeden, mutta haen ei vielaekaeaen ymmaertaenyt,
mikae merkitys haenen teollaan oli, eikae tunnustanut itse isaentaeae. Haen yhae
halusi olla uskomatta siihen, ettae se, mikae oli haenen edessaeaen, oli
haenen tekoansa. Mutta armahtamaton, naekymaetoen kaesi piteli haentae ja haen
jo aavisti ettei voisi enaeae irtautua. Tosin haen vielae koetti pysyae
urhoollisena ja vanhan tavan mukaan pantuaan jalat ristiin ja
huolettomasti leikkien rilliensae kanssa itseensae luottavassa asennossa
istui tuolillansa ensimaeisessae rivissae toisena jaerjestyksessae. Mutta
syvimmaessae sielussaan haen kuitenkin jo tunsi koko sen julmuuden,
halpamaisuuden, alhaisuuden, jota osoitti ei ainoastaan taemae haenen
tekonsa, vaan koko haenen tyoetoen, siveetoen, julma ja omavaltainen
elaemaensae; ja niinpae tuo hirvittaevae esirippu, joka jonkinlaisen ihmeen
kautta oli koko taenae aikana, kaikkina naeinae kahtenatoista vuotena
salannut haeneltae sekae taetae haenen rikostansa ettae koko haenen tulevaa
elaemaeaensae, jo liikahteli ja haen jo vilahdukselta naeki yhtae ja toista sen
takaa.
XXIII.
Puheenjohtaja vihdoin paeaetti puheensa ja sulavalla liikkeellae nostaen
kysymyslistaa antoi sen laehestyneelle esimiehelle. Valamiehet nousivat,
iloisina siitae, ettae saivat laehteae ja tietaemaettae missae pitaeae kaesiaensae,
aivan kuin jotain haeveten menivaet toinen toisensa jaelessae
neuvoshuoneeseensa. Heti kun ovi oli heidaen jaelkeensae sulkeutunut, tuli
santarmi taemaen oven luo, tempasi miekan tupesta ja pannen sen olalle,
jaei seisomaan oven eteen. Tuomarit nousivat ja laeksivaet salista.
Syytetyt niinikaeaen vietiin pois.
Tultuaan neuvoshuoneeseen, ottivat valamiehet kuten ennenkin ensi
teokseen esille paperossit ja alkoivat polttaa. Heidaen asemansa
luonnottomuus, kierous ja valheellisuus, jonka he suuremmassa tai
vaehemmaessae maeaeraessae tunsivat istuessaan paikoill
|