e,
jopa hyppien ja aeaeneensae aehkien kuten ruumiillisesta kivusta, joka kerta
kun muisti taemaen kohtauksen.

Vaan mitae oli tehtaevae? Naeinhaen menettelivaet kaikki. Naein Shenbok
guvernantin kanssa, josta oli kertonut, naein setae Grisha, naein isae kun
taemae asui kylaessae ja haenelle syntyi talonpoikaisnaisen kanssa avioton
poika Mitenjka, joka vielaekin oli elossa. Mutta jos kaikki naein
menettelivaet, niin tietysti naein olikin meneteltaevae. Taeten haen
lohdutteli itseaensae, vaan ei voinut mitaeaen lohdutusta tuntea. Taemae
muisto poltti haenen omaatuntoansa.

Sydaemmessaensae, sen syvimmaessae sopukassa haen tiesi menetelleensae niin
huonosti, alhaisesti, saeaelimaettoemaesti, ettae, muistaen taetae tekoa,
haenellae ei ollut oikeutta katsoa silmiin ketaeaen, saatikka tuomita
ketaeaen, puhumattakaan siitae, ettae olisi voinut pitaeae itseaensae sinae
erinomaisena jalosukuisena ja jalomielisenae nuorena miehenae, jommoisena
haen itseaensae piti. Mutta haenen oli pitaeminen itseaensae semmoisena siksi,
ettae olisi voinut jatkaa reipasta ja iloista elaemaeae. Taehaen oli vaan yksi
keino: olla ajattelematta koko asiaa. Naein haen olikin tehnyt.

Se elaemae, johon haen oli tulemassa,--uudet seudut, toverit,
sota,--auttoivat haentae. Ja mitae kauemmin haen eli, sitae enemmaen asia
haeipyi haenen mielestaeaen, kunnes se lopulta todella kokonaan unohtui.

Yhden ainoan kerran, kun haen sodan jaelkeen, toivoen naekevaensae Katjushaa,
poikkesi taetien luo ja sai tietaeae, ettei Katjusha enaeae siellae ollut,
ettae taemae oli kohta haenen laehtoensae jaelkeen poistunut talosta
synnyttaeaeksensae ja jossain synnyttaenytkin ja sittemmin, kuten taedit
olivat kuulleet, kokonaan pilaantunut, haenen sydaentaensae kouristi. Aikaan
naehden saattoi lapsi, jonka Katjusha oli synnyttaenyt, olla Nehljudofin,
mutta saattoihan se olla toisenkin. Taedit sanoivat, ettae Katjusha oli
turmeltunut ja oli epaesiveellinen luonne, samoin kuin aeitinsae. Taemae
taetien arvostelu oli Nehljudofin mieleen, koska se tuntui puolustavan
haentae. Alussa haen kuitenkin tahtoi loeytaeae Katjushan ja lapsen, mutta
sittemmin, juuri sentaehden, ettae haenen teki sydaemmensae syvimmaessae
liiaksi kipeaetae ja haentae liiaksi haevetti ajatella taetae, ei haen tehnyt
tarpeellisia voimainponnistuksia asiaan ryhtyaeksensae, vaan herkesi
syntiaensae ajattelemasta ja unohti sen vielaekin enemmaen.

Mutta nytpae vasta taemae kummallinen yhteensattumus muistut