a.

--Kaedet ristiin, poika, pane kaedet ristiin!

Poika vaikeni ja pani sormet ristiin, niinkuin kirkossa tehtiin, ja
odotti noeyraenae ja uteliaana.

--Osaatko isaemeitaeae? Lue isaemeitaeae. Jaa, jaa, lue isaemeitaeae!

Poika rupesi hoepisemaeaen isaemeitaeae, mutta ei osannut kuin puolivaeliin.

--Vai et osaa isaemeitaeae? Jaha, taeytyy panna kouluun, ettae opit
isaemeitaeae. Mene kouluun. Vaatteet ovat hyllyllae ja saappaat ovat
hyllyllae. Ota jalkaas ja mene kouluun...

Kustaava aikoi vielae sanoa jotain, mutta sen sijaan istui tuolille ja
voimatta hillitae itseaeaen purskahti aeaenekkaeaeseen itkuun:

--Ettae minun pitikin synnyttaeae sinut taemaen auringon alle!

Ja taas hyppaesi pystyyn, polkasi jalkaansa ja komensi:

--Sisso! Pese itsesi ja kampaa tukkasi!

Ja haen otti pojan vaatteet ja saappaat hyllyltae ja nakkeli yksitellen
permannolle ja meni itkien pois.

Tasan kuukauden kuluttua taestae merkillisestae paeivaestae he kulkivat
molemmat jaelekkaein ajuri Henriksonille paein, aeiti edellae, silmaet
mielenliikutuksesta turpeina, juhlaliina paeaessae ja juhlallinen paeaetoes
kasvoilla. Pojalla oli jalassa koempeloesti kolisevat saappaat, vaehaen
liian pitkaet housut ja taeys'ikaeisen lainalakki paeaessae. Paljaskinttuiset
katutoverit osottelivat ihmetellen haentae sormellaan. Mutta haen ei
kaeaentaenyt paeaetaensae oikealle eikae vasemmalle, ja ainoastaan silmillaeaen
seurasi heidaen kadehtivaa ihmettelyaeaen.

Henrikson oli myoes valmistanut poikansa kouluun vietaeviksi, kaikki
kolme. He seisoivat saappaat jalassa portilla ja odotellen katsoivat
kadunkulmaan paein. Ja kun naekivaet Kustaavan tulevan kaukaa poikansa
kanssa, sanoivat toisillensa: tuolla tulee kapteeni. Ja juoksivat
sanomaan isaellensae, joka oli huoneessansa, piha-ikkunassa istuen.

Silloin Frans tyoensi jalallansa oven auki sisempaeaen huoneeseen ja huusi
sinne:

--Vaari hoi, Kustaava tulee pojan kanssa!

Sillae siellae sisemmaessae huoneessa asui vanha aeijae, jota lapset sanoivat
vaariksi ja Franssin olisi pitaenyt sanoa isaeksi, mutta sanoi vaariksi,
ja piti ikaeaenkuin piilossa ihmisiltae, koska aeijae oli aikoinaan ollut
murhapoltosta vankina Siperiassa ja sieltae karannut. Merkillinen aeijae
senkin puolesta, ettei se osannut puhua muusta kuin menneistae ajoista ja
taitamattomuudessaan rupesi aina kertomaan karkuretkistaensae, olipa
sitten kuulijana ollut vaikka polisimestari itse. Senkin taehden eikae
ainoastaan haepeae