ellut ja muuttaen
asentoansa aekkinaeisellae liikkeellae pani molemmat kaetensae poeydaelle ja
alkoi tuijottaa eteensae.

Nehljudof seisoi ja katseli haentae kuunnellen samalla tahtomattaan
sydaemmensae tykytystae ja joelta kuuluvia kummallisia aeaeniae. Siellae joella
sumussa tapahtui jokin vaesymaetoen, vitkallinen tyoe, milloin siellae
tohisi, milloin ratisi, milloin kohisi, milloin pienet jaeaesirpaleet
kilisivaet niinkuin lasi.

Haen seisoi ja katseli Katjushan mietteisiin vaipuneita sisaellisen
taistelun rasittamia kasvoja ja haentae saeaelitti, mutta kummallista kyllae
taemae saeaeli ainoastaan enensi haenen himoansa Katjushaan.

Himo valtasi haenet kokonaan.

Haen koputti ikkunaan.

Katjusha ikaeaenkuin olisi saanut saehkoeiskun, vavahti koko ruumiillaan ja
kauhistus ilmeni haenen kasvoilleen. Sitten haen hypaehti seisaalleen, tuli
ikkunan luo ja painoi kasvonsa lasiin. Kauhistus oli haenen kasvoissaan
vielae silloinkin, kun haen, pannen molemmat kaetensae kaihtimiksi
ohimoltansa vasten, tunsi Nehljudofin. Haenen kasvonsa olivat tavattoman
totiset, Nehljudof ei ollut niitae koskaan semmoisina naehnyt. Katjusha
hymyili vasta sitten kuin Nehljudof oli ensin hymyillyt,--hymyili
ainoastaan niinkuin noeyrtyen haenen tahtonsa alle, mutta sydaemmessaeaen
haenellae ei ollut hymyilyae, vaan ainoastaan pelkoa. Nehljudof viittasi
haentae kaedellaensae kutsuen haentae pihalle luoksensa. Mutta haen pudisti
paeaetaensae merkiksi ettei tahtonut tulla ja jaei seisomaan ikkunan luo.
Nehljudof painoi vielae kerran kasvonsa lasiin kiinni ja tahtoi huutaa
haenelle, ettae haen tulisi, mutta Katjusha samassa kaeaentyi oveen paein,
naehtaevaesti haentae huusi joku. Nehljudof meni loitommaksi ikkunasta. Sumu
oli niin sakea, ettae viiden askeleen paeaehaen talosta ei ikkunoita enaeae
naekynyt, vaan ne olivat ainoastaan mustina aukkoina, joiden sisaestae
paistoi punainen, tavattoman suurelta naeyttaevae lampun valo. Joelta
kuului yhae samaa kummallista sohinaa, ryskettae, raeiskettae ja jaeaen
kilinaeae. Jonkun matkan paeaessae sumun sisaestae pihalla lauloi kukko, kohta
vastasivat laeheltae toiset ja kaukaa kylaestae kuului sekasin ja yhteen
sulautuen kukkojen laulut. Mutta ympaerillae oli kaikki, paitsi jokea,
aivan hiljaa. Taemae oli toinen kukonlaulu.

Kulkien pari kertaa edestakasin talon nurkan takana ja astuen muutaman
kerran jalallaan laetaekkoeoen Nehljudof tuli jaelleen piikakamarin ikkunan
luo. Lamppu oli vielae palamass