jushaan naehden paraana
takeena siitae, ettei mitaeaen lankeemista tulisi tapahtumaan.
Nehljudofilla ei ollut minkaeaenlaista halua ruumiillisesti omistaa
Katjushaa; paeinvastoin, haentae kauhistutti ajatella semmoista suhdetta
mahdolliseksikaan Katjushaan. Paljoa perusteellisempi oli runollisen
Sofia Ivanovnan pelko, ettae Dimitrij, kokonainen ja paeaettaevaeinen kuin
olikin luonteeltaan, rakastuisi tyttoeoen ja vaelittaemaettae taemaen
syntyperaestae ja asemasta paeaettaeisi mennae haenen kanssaan naimisiin. Jos
Nehljudof olisi siihen aikaan selvaesti tajunnut oman rakkautensa
Katjushaan, ja erittaeinkin, jos haentae olisi koetettu saada vakuutetuksi
siitae, ettei haen mitenkaeaen voi eikae saa yhdistaeae kohtaloansa taemaen tytoen
kanssa, niin olisi helposti voinut tapahtua, ettae haen, kaikessa
suorasuuntaisuudessaan, ei olisi naehnyt olevan mitaeaen syytae olla
menemaettae naimisiin tytoen kanssa, olipa taemae kuka tahansa, jos haen itse
vaan rakasti tyttoeae. Mutta taedit eivaet puhuneet haenelle mitaeaen
pelostansa, ja niin haen laehti, tietaemaettae omasta rakkaudestaan
Katjushaan.

Haen oli siinae varmassa luulossa, ettei haenen tunteensa Katjushaa kohtaan
ole muuta kuin vaan sitae samaa elaemaenilon tunnetta, joka silloin taeytti
koko haenen olentonsa. Mutta kun haen jo teki laehtoeaensae, ja Katjusha,
seisten taetien kanssa portailla, saattoi haentae mustine, vaehaen kieroine,
kyyneleisine silminensae, tunsi haen kuitenkin luopuvansa jostakin
ihanasta, kalliista, joka ei koskaan voisi enaeae uudistua. Ja haen tuli
hyvin surulliseksi.

--Hyvaesti, Katjusha, kiitos kaikesta, sanoi haen Sofia Ivanovnan
pitsimyssyn ylitse, istuutuen rattaille.

--Hyvaesti jaeaekaeae, Dmitrij Ivanovitsh,--sanoi Katjusha miellyttaevaellae,
hyvaeilevaellae aeaenellaeaen, ja, pidaetellen silmiin tulvaavia kyyneleitae,
juoksi eteiseen, missae haen saattoi vapaasti itkeae.

XIII.

Siitae saakka ei Nehljudof kolmeen vuoteen naehnyt Katjushaa. Ja he
tapasivat toisensa vasta silloin kuin haen, vastanimitettynae upseerina,
matkalla armeijaan, poikkesi taetien luo jo ihan toisellaisena kuin kolme
vuotta sitten viettaeessaeaen heillae kesaeae.

Silloin haen oli ollut rehellinen, altis nuorukainen, joka oli valmis
antautumaan kaikkiin hyviin toimiin; nyt haen oli siveellisesti
turmeltunut, hienostunut egoisti, joka rakasti vaan omaa nautintoansa.
Silloin oli Jumalan maailma naeyttaenyt salaperaeiseltae arvoitukselta, jota
haen