suhteita.

--No noitapa ei nyt mikaeaen saa kiinni,--puhui leskeksi jaeaenyt iloinen
taiteilija, joka osasi hyvin pian juosta lyhyillae ja paksuilla
vaenkylaesaeaerillaeaen.

--Ei, elleivaet satu kaatua kumpsahtamaan.

--Aelkaeae luulkokaan saavanne kiinni.

--Yks, kaks, kolme!

Lyoetiin kolmasti kaemmeniae yhteen. Vaivoin hilliten nauruansa Katjusha
vaihtoi nopeasti paikkaa Nehljudofin kanssa ja puristaen kovan
karkealla, pienellae kaedellaeaen haenen suurta kaettaensae, laehti juoksemaan
vasemmalle, taerkaettyjen alushameiden kahistessa.

Nehljudof osasi juosta nopeasti eikae olisi millaeaen muotoa tahtonut
joutua tappiolle taiteilijan rinnalla. Katsottuaan taaksensa haen naeki
taiteilijan koettavan ottaa kiinni Katjushaa, mutta taemae, nopeasti
vilistaeen notkean nuorilla jaloillaan, ei antautunut haenelle, vaan
loittoni vasemmalle. Edessae oli sireenipehko, jota kauemmas ei kukaan
ollut juossut, mutta Katjusha, katsahtaen Nehljudofiin, antoi taelle
merkin paeaellaeaen, ettae he yhtyisivaet pehkon takana. Nehljudof ymmaersi
haenet ja juoksi sireenipensaitten taa. Mutta taeaellae pensaiden takana oli
haenelle tuntematon oja, taeynnaensae nokkosia: haen kompastui siihen,
putosi, poltti kaetensae ja sai ne maeriksi illan kasteesta; kohta haen
kuitenkin kimposi nauraen yloes, korjasi pukunsa ja juoksi aukealle
paikalle. Katjusha, ilosta loistaen, silmaet mustina kuin kastunut
viinamarja, lensi haentae vastaan. He juoksivat yhteen ja tarttuivat
toistensa kaesiin.

--Poltitte kaetenne, mitae?--sanoi haen korjaten vapaalla kaedellaeaen
palmikkoa, hyvin hengaestyneenae, ja katsoi hymyillen Nehljudofia alhaalta
yloes, suoraan silmiin.

--Enhaen tiennytkaeaen, ettae taeaellae oli oja,--sanoi Nehljudof myoeskin
hymyillen ja paeaestaemaettae Katjushan kaettae.

Katjusha siirtyi laehemmaeksi haentae, ja haen, itsekaeaen tietaemaettae kuinka se
tapahtui, kallisti kasvonsa Katjushan puoleen; toinen ei vaeistynyt;
silloin haen puristi lujemmin Katjushan kaettae ja suuteli haentae huulille.

--Hyvae ihme!--sanoi Katjusha ja nopeasti irrottaen kaetensae juoksi haenen
luotaan pois.

Sireenipensaasta haen taittoi kaksi valkoista, jo osaksi karissutta
sireeniterttua, ja viuhtoen niillae hehkuvia kasvojaan, katsahdellen
Nehljudofiin ja rivakkaasti heilutellen kaesiaeaen edessaensae, meni takasin
leikkivien luo.

Taestae laehtien Nehljudofin ja Katjushan vaeliset suhteet muuttuivat
entisestaeaen ja sijaan tuli se erikoissuh