min haen aina sanoikin:

"Noo, taestae nikarasta kun minae paeaesenkin!"

Ja nyt haen siitae oli paeaessytkin. Uuni oli eheae ja uusi, piippu toerroetti
katolla, mutta uusi nikarakin oli taas. Haenellae oli velkakirja, jossa
maksettavaa oli kahden hengen viiniraha a 12 penniae hengeltae = 24
penniae; 1 miehenpuoli a 2 markkaa, 1 vaimonpuoli a 1 markka; kuitin
lunastus 4 penniae. Summa 3 markkaa 28 penniae. Taemae velka oli jo
julistettu maksettavaksi, taenaeaen juuri rumputettu raestinkanto
tapahtuvaksi huomenna edellae puolisten.

"Kaey koeyhaeinhoidolle sanomassa, ettae ottakoot nahkan ja tavaran", sanoi
Nikkilae emaennaelleen ynseaesti.

"Elae ole isae millaesikaeaen, kyllae me vielae elaemme. Ei vielae ole haetaeae, ei
ole haetaeae. On aikoja pahempiakin eletty", lohdutteli vain emaentae.

Mutta haen oli itsekin juuri ajatellut, ettei koskaan ole naein ahtaalle
ottanut, tullut noin puute puutteen selkaeaen, ettei kerennyt henkeae
vetaeistae niitten vaelissae. Kesaestae oli vain loppu jaeljellae ja ansiot
olivat menneet kuin pyyhkien, ei pennin paeaekaelettae saeaestoessae, ei
varastossa huomisen paeivaen tarpeita. Lehmae oli ehtynyt ja ehtyi yhae
enemmaen laitumien huonotessa. Ylimaalaisten kulku oli vaehentynyt, jotta
lakinmenekki oli huono. Tulot huononivat sen mukaan kun talvi laehestyi.
Alkoi jo tunkeutua haenelle se ajatus mieleen, ettae ei paeaese nyt
mihinkaeaen, vaan koeyhaeinhoito heidaet perii piammiten. Ja se haentae
kammoksutti yhtae paljon kuin jos olisi naehnyt pimeaessae huoneessa
kummituksen loukossa naljottavan ja kiinni tapailevan.

"Ei meillae ole haetaeae. Taemae kun saadaan maksetuksi, niin ei olekaan
menoja sitten. Ja kesaeae on vielae jaeljellae ja minulla on valmiita
lakkeja, joista laehtee rahaa, kun ne myoedyksi saan. Ja jos saadaan vielae
lehmae jonkun ketoon, hyvaelle ruualle, niin pois edestae koeyhyys. Onhan
ennenkin toimeen tultu. Taestae nikarasta kun vain paeaestaeaen, niin ei ole
mitaeaen haetaeae", selitti emaentae toimessaan ja vakuutellen muka Nikkilaeae.

Nikkilae huokasi syvaeaen ja kaeaentyi saengyssaeaen seinaeaen paein maata.

"Kun tulisi kuolema", lausui haen pitkaeveteisesti.

Sitaehaen emaentaekin oli ajatellut. Vaan kun Nikkilae itse lausui tuon
toivomuksen, koski se emaennaen sydaemeen kuin puukolla vihlaisten.
Kyyneleet tuppasivat yhtaekkiae silmiin ja mielen taeytti kummallinen
kaipauksen tunne, aivan kuin Nikkilae olisi jo ollut ruumiina tuossa.
Entinen elaem