anteria."

"Se on vale, ja jos olisinkin, niin Santeri on semmoinen, ettae se
haukkuu kaikkia. Oletko sinae Elsa koskaan haernaennyt sitae?"

"En."

"Niin no! Mitaes sinae pieksaetit Elsasta? Haeh?"

Siinae syntyi kova ottelu, jota Elsa vapisten ja itkien katseli.

Ottelevat kaatuivat molemmat, Liisa alle. Elsa sen verran ymmaersi, ettae
Liisa tappiolla on, ja itki yhae katkerammin haedissaeaen eikae osannut
mitaeaen tehdae avuksi. Hetken peraestae nousivat yloes, vaan Liisa tarttui
uudestaan kiinni ja syntyi entistaeaen ankarampi nujakka. Iikka nyt sortui
allekynsin ja Liisa istuallaan Iikan paeaellae laeiski ja taputteli minkae
kerkesi.

Kun vihdoin erosivat, niin Iikka poismennessaeaen haikeasti itki.

"Elae huoli Liisa."

Liisa ei ollut enaeae kuulevinaankaan Iikkaa, laehti vain sanatonna
astumaan matkansa mukaan.

Aivan kankaan laidassa nousi Santeri pensaikosta, puljautui kuin
vesilintu sukkelosta ja alkoi:

"Tuleppas taenne Latun Liisa, karhumaija, poikatyttoe, litulatu,
litulatu..."

"Seekatti! Menenkoe ja vaehaen hatuutan?" kysyi Liisa kaeaentyen takaisin ja
oli nyrkit puristuksissa.

"Elae mene", pyysi Elsa, joka vielae pelkaesi, ettae jalat tutisi.

"Odottakoonpa. Satuthan kerran kautta kulkemaan, niin pysaeytaen ja kysyn,
kenen olet poika", uhkaili Liisa.

Sen kanssa he laehtivaet taas matkaansa paein. Liisa kyseli oliko Elsa
loukkaantunut ja kuleksi sitten aeaenetoennae ja allapaein.

Elsa olisi suonut taas Liisalle kaikkea hyvaeae ja koetti kaikin tavoin
miellyttaeae haentae.

"Saa kai niitae haernaetaekin Ristoa ja Mikkoa, kun ne ovat semmoisia",
sanoi Elsa.

Liisa ei puhunut mitaeaen, ajatteli vain itsekseen, ettae haen kysyy Tepolta
sitae, ja mietteissaeaen asteli puhumatta sanaakaan.

"Vaan jos Iikka kaeypi kantelemassa aeidillesi?" arveli Elsa vihdoin
aeaenettoemyyden katkaisten.

"Ei kaey. Iikka ei ole niitae poikia. Isaelleen se kyllae sanoo, vaan isaensae
toruu--toruu se minuakin..."

Liisa painui taas aeaenettoemaeksi miettimaeaen ja sitten omaksi
puolustuksekseen arveli:

"Mitaehaen Iikka antoi Santerin tehdae ilkeyttae, Iikka suurempi poika ja
ymmaertaevaeisempi, ettae olisi voinut kieltaeae Santeria", selitti Liisa
aivan kuin olisi kuullut vanhain ihmisten puhuvan.

Mutta ei haen sittenkaeaen saanut tyydytetyksi taeydellisesti itseaeaen. Haen
katseli jaelkeensae, ettae jos naekyisi Iikkaa, niin haen sanoisi, ettae
sovitaan pois Iikka.

"Sen Santerin olisi sietaeny