tu lause haenelle, sillae haen oli lukenut sen monta kertaa
katekismostaan. Vaan haen ei ollut sitae koskaan ajatelleeksi tullut. Nyt
se pystyi mieleen, vaan haen ei sitae ymmaertaenyt, ei sitae "rakastaa" eikae
myoeskaeaen "ylitse kaikkea".

"Niinkuin aeitikin on sinulle mieluisempi kuin muut ihmiset, niin Jumalan
tulee olla sinulle mieluisempi kuin aeiti ja kaikki muu maailmassa.
Jumalaa tulee ajatella enin, enempi kuin mitaeaen muuta", koetti aeiti
selittaeae.

Tuntui Elsasta pahalle olo, pelotti aivan kuin olisi huonoja ihmisiae
ollut porstuassa. Kun haen oli kaeaemejae saanut vaehaen tehdyksi, meni haen
toimettomana olemaan niin laehelle aeitiae, ettae esteeksi usein oli. Ja
kuuma oli haenellae niin, ettae herneiksi hiki huuleen ja nenaen varteen
kohosi, eikae haenellae haluttanut mitaeaen tehdae, jos aeiti jotakin kaeski
haenet siitae tiellae olemasta muualle saadakseen.

Haen odotti iltaa paeaestaekseen maata ja rukoilemaan ja sitae odotellessaan
hylkaesi haen mieluisetkin toimet, joista muuten ei ennen koskaan
luopunut. Ei haen olisi nyt laehtenyt Nikkilaen Helunaakaan haekiltae
hakemaan, ja vielae pelotti ettae jos porstuassa on huonoja ihmisiae ja
ulkona, siellae haekillaekin. Vaan kun emaentae tuli haentae kumppanikseen
hakemaan niin sen suojassa uskalsi laehteae.

Ulkona leikki lapsia niinkuin aina ennenkin ja kaikki muukin oli
entisellaeaen. Mielensae ei ollut niin arka, kun haen kotiin tuli. Mutta kun
haen oli Helunalle vaehaen ruohoja nyhtaenyt ja aeidille muutamia kaeaemejae
aamuksi valmiiksi pyoeraeyttaenyt, teki haen vuoteen ja laittautui maata.
Kiireesti vetaeytyi haen peitteen alle ja pani kaetensae ristiin. Taellae
tavoin haen teki, kun haen tahtoi hartaasti rukoilla: aina kun aeiti oli
kipeae ja joskus kun ei ollut leipaeae.

Haen rukoili Jumalalta anteeksi, kun oli unohtanut eilen illalla ja
joskus muulloinkin rukoilemisen, ja anoi hartaasti, ettei Jumala tekisi
haenestae huonoa ihmistae eikae sorakieltae.

Vaan haentae pelotti kuitenkin, pelotti kauheasti. Vasta kun aeiti maata
tuli siihen viereen ja Elsa kaetensae aeidin kaulaan kiersi, poistui pelko.
Varmuudeksi supisi haen muutamia r:llae alkavia sanoja koetteeksi
sorahtaisiko kieli, ja kun ei siltae tuntunut, ettae olisi sorahtanut
paeaesi aivan levolliseksi.

Haen oli hyvillaeaen ja tunsi Jumalaa kohtaan samaa mieltymyksen tunnetta
kuin vaelistae jotakin poikaa kohtaan, jonka haen on pelaennyt lyoevaen tai
haenet maahan toeykkaeaevaen