reiksi, ettae mitae tehdae. Vaan Jannelta saatiin kirje ja siinae
valtakirja nostamaan haenen kahden kuukauden palkkansa konttoorista.
Poika oli saeaestaenyt kaikki ansionsa, vaikka ei siitae ennen ilmoittanut
mitaeaen. Kirjeessaeaen sanoi, ettae kohtahan se on maksun aika patruunille,
ja kun isaellae on luultavasti ollut yhtae vaehaen ansiota sen jaelkeen kuin
haen laehti, niin tarvitsette nyt. Sitae varten on haen saeaestaenyt joka
pennin."

"Vai on Janne taas kirjoittanut?" kysyi Nikkilaen emaentae, vaikka oli jo
muualtakin kuullut, ettae Latut ovat saaneet pojaltaan kirjeen ja itse
oli Nikkilaelle sitae kertonut. Haen kysyi vaehaen niinkuin oenkyissaeaen ja oli
hyvin vakavan naekoeinen.

"Joo. Toissa paeivaenae me sen saimme, vaan ei ole ollut aikaa kaeydae sitae
naeyttaemaessae", selitti Latun emaentae anteeksi pyytaevaellae aeaenellae. "Ja minae
luen sen teille nyt kun olette taeaellae."

"Lukekaa, vaan saattepa kaeydae Nikkilaellekin lukemassa, kun saatte
aikaa", sanoi Nikkilaen emaentae ja oli jo hyvaen tuulen naekoeinen.

Kun kirje oli luettu, sanoi Nikkilaen emaentae melkein samaa kuin aina
ennenkin:

"Siellae se Janne seilaa. Siellae se seilaisi meidaenkin Janne, jos olisi
sille elaemaen paeiviae suotu. Merelle senkin mieli paloi. Ja yhdessaehaen ne
teidaen Jannen kanssa olivat siellae meidaen kartanolla aina laivasilla. Ja
minae muistan aina, kun meidaen Janne puheli isaensae kanssa ja kehui, ettae
haenestae tulee merimies, ja sanoi: 'Atlantille taemaen pojan mieli tekee,
siellae ei risut silmaeaen pistae!' Mistae lie kuullut merimiehiltae tuon
hokeman", ja Nikkilaen emaentae nauroi ja silmaet raepaetti ja vielae sitten
kertoi: "Atlantille taemaen popin mieli tekee, siellae ei risut silmaeaen
pistae."

Vaan nauru haeipyi muodoltaan, miettivaeisen naekoeiseksi painui, asetti
kaeden leuan tueksi ja nyoekytteli ruumistaan. Silmaet vesistyivaet ja
kyyneliksi herahtivat vedet silmaenurkkiin. Kaemmenpaeihinsae haen ne
kuitenkin pyyhki, ennen kuin kerkesivaet laehteae poskipaeitae kostuttamaan,
nousi seisaalleen ja sanoi:

"Tottapa se ei ollut niin sallittu."

Latun emaentae ymmaersi taeydellisesti haenen ajatuksensa ja sanoi
lohduttaen:

"Yksi murhe on suotu yhdelle, toinen toiselle."

"Niin kai, niin kai.--No hyvaesti."

"Hyvaesti, hyvaesti.--Sepae oli, kun ei sattunut nyt olemaan. Lauantainahan
ukko saisi sieltae tyoepaikastaan, vaan on siihen vielae aikaa", sanoi
Latun emaentae saeaelin aeaenellae