iekoe sieltae laemmintae
hakenut vai muuten lepoa elaemaen iloiselta humulta.

Jaei kerran yksiksensae lauteille, sanoi nukahtavansa siihen laempimaeaen.
Kun ei kuulunut kotvaan ja yoe jo oli, mentiin lyhty kaedessae katsomaan,
niin olikin ainaiseksi silmaensae ummistanut. Ja vainajan kasvot tuntuivat
huolestuneina pyytaevaen anteeksi: "Enhaen minae, mutta kun nukutti niin
kovasti. Kaivakaahan kuoppa ja siirtaekaeae minut hiljaisuudessa sinne
maata, etteivaet soita kelloja ja heraetae kartanonherraa."

Mutta sitae kaeskyae eivaet veneh'ojalaiset taeyttaeneet, vaan soitattivat
kirkonkelloja ja raemisyttivaet yli koko seudun vanhan vaarinsa
kuolinsanoman, ja kartanonherra heraesi.

Retteloet alkoivat kohta, sillae kovasti oli kartanonherra iskenyt
silmaensae Veneh'ojan kylaeaen, joka oli sekae asemansa ettae maittensa suuren
tuottavuuden vuoksi sangen sopiva muodostamaan itsenaeisen ulkokartanon.
Herra ei siis suostunut mihinkaeaen uusiin veroihin, joita veneh'ojalaiset
olisivat haenelle luvanneet, vaan olisi ottanut heitae muonamiehiksi,
tarjosi heille renki- ja piikapaikkoja uudessa kartanossa, tai kyllae
myoes samoja korpimaita, joita vanhakin herra.

Ja veneh'ojalaisten kesken nousi riita siitae, mitae vanha Heikki vainaja
olisi taessae tilassa tehnyt. Toiset vaeittivaet, ettei nyt ollut asema sama
kuin Tyrvaentaeisen riidassa ja ettei nyt Heikki olisi laehtenyt kylaestae
ennenkuin olisi viimeisen paitansa kuittiin kaeraejoeinyt. Johon nuoremmat
sanoivat vielae, ettae haeaetaejille olisi kaeraejaein asemesta annettava
kirkasta rintaan ja kartanonherran henkeae uhattava. Toiset taas
arvelivat vaelttaemaettoemaeksi taipua kartanonherran tahtoon ja ruveta
vanhempien haenen muonamiehikseen ja nuorempien haenen rengeikseen ja
piioikseen.

Ja niin tapahtui, ettae niiden vaelillae, jotka olisivat muonamiehiksi
suostuneet, ja niiden, jotka olisivat kaeraejiin tai tappeluun
turvautuneet, syntyi hajaannus, ennenkuin kylae oli hajonnutkaan ja
katkerampi kuin aikoinansa Tyrvaentaeisen synnyttaemae.

Silloin vanhin Heikki vainajan vielae elossaolevista pojista, haenkin jo
harmaa hapsinen ja Heikki nimeltaensae, nousi ja laeksi poikineen,
karjoineen ja irtaimistoinensa korpeen. Ja katso, suurin osa
veneh'ojalaisia, toinen toisensa jaelkeen, seurasi haentae. Ainoastaan
jokunen taaskin noeyrtyi kartanon muonarengiksi, ja yksi ainoa teki
vaekivaltaa, lyoeden kirveenpaeaellae kartanonvoudin otsaluun sisaelle. Haen
olisi siitae te