sti
sitae erityisenae kunniana. Ja Nehljudofkin, kuten ainakin, keskellae
tuntemattomia ihmisiae, piti sitae aivan luonnollisena. Jos haeneltae olisi
kysytty, mistae syystae haen pitaeae itseaensae ylempaenae useimpia muita
ihmisiae, ei haen olisi voinut vastata, sillae koko haenen elaemaensae ei
ilmaissut mitaeaen erinomaisempia ansioita. Ettae haen lausui hyvin
englannin, ranskan ja saksan kieltae, ettae haenen yllaensae olevat
alusvaatteet, puku, kaulahuivi ja soljet olivat kaikkein parhaimmista
makasiineista, ei tietysti voinut, sen haen itsekin ymmaersi, olla syynae
haenen ylemmyytensae tunnustamiseen. Ja kuitenkin haen epaeilemaettae tunnusti
taemaen etevaemmyytensae ja otti vastaan haenelle tarkoitetut
kunnianosotukset asiaankuuluvina, jopa loukkaantui, jos ei niitae ollut.
Valamiehistoen huoneessa haen juuri tulikin tilaisuuteen kokea, kuinka
epaemiellyttaevae on tuntea arvonannon puutetta. Heidaen joukossaan oli naeet
eraes Nehljudofin tuttava. Se oli Pietari Gerasimovitsh, (Nehljudof ei
ollut koskaan tiennyt, ja vaehaen ylpeilikin, ettei tiennyt, haenen
sukunimeaensae). Haen oli ennen ollut Nehljudofin sisaren lasten opettaja.
Taemae Pietari Gerasimovitsh oli suorittanut lukunsa yliopistossa ja oli
nyt opettajana lyseossa. Nehljudof ei ollut koskaan haentae kaersinyt haenen
tuttavallisuutensa, itserakkaan naurunsa ja "kommuunisuutensa" vuoksi,
kuten Nehljudofin sisar sanoi.

--Aha, tekin siis olette joutuneet kiikkiin,--hohotteli Pietari
Gerasimovitsh tervehdykseksi Nehljudofille.--Ettekoe osanneet vaelttaeae?

--En ajatellutkaan vaelttaeae,--sanoi Nehljudof ankarasti ja haluttomasti.

--No, no, tuo nyt on sitae kansalaisurhoollisuutta. Odottakaas kun jaeaette
ruuatta ja kun vievaet yoerauhanne, kyllae tulee toinen aeaeni
kelloon!--sanoi Pietari Gerasimovitsh, vielae aeaenekkaeaemmin hohottaen.

"Ei kestae kauan ennenkuin tuo kiusankappale alkaa sinutella minua",
ajatteli Nehljudof, ja sai kasvoihinsa semmoisen surunilmeen, joka olisi
ollut selitettaevissae ainoastaan jos haen juuri ikaeaen olisi saanut tiedon
kaikkien sukulaistensa kuolemasta. Nehljudof jaetti haenet ja laehestyi
sitae joukkoa, joka oli muodostunut pitkaenhuiskean, sileaeksi ajellun,
edullisen naekoeisen herrasmiehen ympaerille. Taemae jotakin elaevaesti kertoi.
Kysymys oli oikeusjutusta, jota nykyaeaen kaeytiin siviiliosastossa. Haen
puhui taestae niinkuin haenelle hyvin tutusta asiasta, nimittaeen tuomareja
ja kuuluisia asianajajiakin nii