seisomaankin noussut, kietoutui
mekkoonsa ja alkoi taas nytkytellae aeaenettoemaesti poskiansa.

--Nimenne?--kysyi puheenjohtaja toiselta syytetyltae, vaesymyksestae
huoaisten, katsomatta haeneen ja selaillen jotakin edessaeaen olevaa
paperia. Taemmoeisiin juttuihin oli puheenjohtaja niin tottunut, ettae
jutun jouduttamiseksi haen saattoi tehdae kahta asiaa yhtaikaa.

Botshkova oli 43 vuotias, saeaedyltaeaen Kolomenskin talonpoika, ammatiltaan
koridooripalvelija samassa "Mauritanian" hotellissa. Oikeudessa
syytettynae ei ollut ollut, jaeljennoeksen oli saanut. Botshkova vastasi
tavattoman rohkeasti ja semmoisella aeaenen painolla kuin olisi tahtonut
sanoa: "niinpae niin Jefimia, ja vielae Botshkovakin, jaeljennoeksen saanut,
ja ylpeilen siitae, enkae salli kenenkaeaen nauraa". Botshkova, odottamatta
kaeskyae, istui heti, kun kysymykset paeaettyivaet.

--Nimenne?--kysyi naisia rakastava puheenjohtaja erittaein ystaevaellisesti
kolmannelta syytetyltae.

--Pitaeae nousta,--lisaesi haen pehmeaesti ja lempeaesti, huomattuaan, ettae
Maslova istui.

Maslova nousi nopealla liikkeellae ja osoittaen olevansa valmis, korkeata
rintaansa kohottaen, katsoi puheenjohtajata suoraan kasvoihin
hymyilevillae ja vaehaen kieroilla silmillaeaen.

--Millae nimellae teitae kutsutaan?

--Ljubofj, [merkitsee venaejaeksi rakkaus.]--vastasi haen nopeasti.

Nehljudof oli kaiken aikaa, rillit nenaellae, katsellut syytettyjae sen
mukaan kuin heitae kuulusteltiin.--"Olisiko se mahdollista", ajatteli
haen, kaeaentaemaettae silmiaeaen syytetystae.--"Mutta mitenkae siis--Ljubofj",
ajatteli haen, kuultuaan haenen vastauksensa.

Puheenjohtaja tahtoi kysyae edelleen, mutta lasisilmaeinen oikeudenjaesen,
mutisten jotain vihaisesti, pysaeytti haenet. Puheenjohtaja nyykaeytti
myoentaevaesti paeaetaensae ja kaeaentyi syytetyn puoleen.

--Kuinka niin, Ljubofjiksi?--sanoi haen:--teidaet on merkitty toisella
nimellae. Syytetty oli vaiti.

--Minae kysyn teiltae, mikae on teidaen oikea nimenne?

--Millae nimellae olette kastettu?--kysyi vihainen jaesen.

--Ennen sanottiin minua Katariinaksi.

"Olisiko sittenkin mahdollista", ajatteli yhae itsekseen Nehljudof, ja
kuitenkin haen jo vaehintaekaeaen epaeilemaettae tiesi, ettae se oli Katjusha,
samainen otto- tai palvelustyttoe, johon haen yhteen aikaan oli ollut
rakastunut, niin, juuri rakastunut, ja sitten jonakin mielettoemyyden
hetkenae vietellyt ja hylaennyt, ja jota haen ei sittemmin enaeae koskaan