en kasvoja
ja korvanlehtiae. Sivulta paein kaevi tuuli ja jaeaehdytti ensin oikean
olkapaeaen ja koko kyljen, siitae tunki laepi vasempaan puoleen ja
vaehitellen koko ruumiiseen.
Raentae kasteli kauluksen ja valoi siitae maerkyyttae alas kaulalle ja
poveen. Vaerisytti ja puistatti, niinkuin olisi tahtonut karistaa
nivelet erilleen toisistaan.
Paha omatunto kaeytti hyvaekseen turvattoman makuista mielialaa ja alkoi
kumeasti kolkutella sieltae taeaeltae, niinkuin olisi sillan alta pyrkinyt
yloes tulemaan. Vaehitellen sai se siinae longistetuksi elaemaen muutamista
pahoista paikoista suurille raoille. Niistae irvisti hampaitaan moni
teko, joka oli kauan aikaa ollut piiloon painettuna ja viimein kokonaan
mielestae unohtunut. Tuskastuen yritti haen vaekisin kiristaeae raot kiinni,
mutta kuta enemmaen haen sitae koetti, sitae enemmaen repesivaet ne
toisistaan hajalleen. Silloin koetti haen olla huomaamatta eikae ollut
mitaeaen naekevinaeaen. Kyllae haen tiesi, ettae haentae joku tahtoi peloitella.
Vaan ei se haenestae sillae lailla liiaksi hyoetyisi!
Uhka ei kuitenkaan auttanut, eivaetkae pahat paikat ottaneet
sulkeutuakseen. Silloin sai arkuus vallan ja pani sielun vapisemaan
sitae mukaa kuin vilu tuli tuntuvammaksi ja kuta kipeaemmin jaeaerakeet
kasvoja ruoskivat. Ihan tuntuvin kourin kiristi mieltae se ajatus, ettae
kostaja on kimppuun kaeynyt ja ettae se se on kaikki naein laittanut. Se,
eikae muu mikaeaen, haenen silmaensae sokaisi ja pani haenet haukkumaan siellae
pitaejaentuvalla, antaakseen siten vihamiehille vallan. Se on viekas ja
taitava, kamppaa jalallaan ja kaataa silloin juuri, kun ei arvaa
vaehaeaekaeaen varoa.
Vaistomaisesti alkoi haenen mielensae siinae haparoida jotain asetta,
jolla voisi torjua kostajata luotaan ja jonka avulla saattaisi itseaeaen
puolustella. Kauan etsitti, ennenkuin loeytyi, mutta viimein johtui
mieleen kuitenkin semmoinen hyvae teko, joka aseeksi kelpasi. Ja
pitaemaellae piti haen edessaeaen ja kaeaenteli joka taholle ja riiputteli ja
heilutteli kuin linnun pelaettiae sitae, minkae oli saanut kaesiinsae. Vanha
kerjaelaeisvaimo se oli, haen oli sen kerran taellae samalla selaellae
ajaessaan tavannut ja ottanut paleltumasta rekeensae. Lapsensa kanssa
oli vaimo umpea tietae paarustellut ja siihen olisivat paleltuneet
kohta, ellei haen olisi heitae auttanut, rekensae peraeaen pannut ja
nahkasilla peittaenyt. Itse oli vielae kuskille istunut, vaikka oli kova
pakkanen ja kipakka viima.
|