Haenen onnellisimmat paeivaensae ovat sunnuntait. Ne haen viettaeae pitaeen
seuraa hevoselleen. Haen kaeyskentelee sen kanssa salolla, istuskelee
piippuaan poltellen sen laeheisyydessae, sokottelee sitae puheilleen ja
tarjoaa hyvittaejaeisiksi sille leipaeae tai suoloja, joita on kuljettanut
mukana taskussaan.

Haenen kevaettoukonsa nousevat hyvaelle oraalle ja pensovat siitae
tuuheaksi laihoksi. Ja kun haen niitae katselee ja ajattelee taetae uutta
elaemaeaensae, kihoaa taaskin vesi haenen silmaeaensae, ja leuka vaehaen
vaeraehtelee.

Mutta samalla tulee vaelistae aiheeton, kaesittaemaetoen pelko siitae, ettei
vain tapahtuisi mitaeaen, joka haentae haeiritsee ja saerkee haenen onnensa.
Haen koettaa kuvitella sitae jos jonkinlaiseksi. Unessa haen kerran on
tuntevinaan, ettae se tietymaetoen vahinko on tulevinaan kuin kylaeltae
paein, nousevinaan kuin mustana, paksuna pilviseinaenae, joka ryskii ja
paukkuu korvessa, vie katon haenen pirtistaeaen ja painaa haenet suulleen
maahan. Haen panee unen mieleensae, miettii sen merkitystae ja keinoja sen
torjumiseksi.

Kunhan ei isaentae suuttuisi haeneen jostain, kunhan ei ajaisi pois haentae,
kun ei ole tehty kirjallista kontrahtia. Tekee haenelle mieliksi peltoa
siihen, mihin se sitae ehdotteli. Ehkaepae se tulee yhtae hyvaeae siinaekin,
vaikka onkin vaehaen isompitoeistae.--Tai voisivat papit ahdistaa haentae
lehmaen saatavista tai siitae, ettei haen ole kaeynyt kinkerillae eikae
ripillae, ja ruunu laittaa vallesmannin hakemaan verojaan?

Ja haen menee pappilaan, maksaa voinsa, pyrkii luetettavaksi ja
ilmoittautuu ripille.

Samalla retkellae haen kaey suorittamassa ruununveronsa ja jaettaeae
vuokransa etukaeteen ruununvoudin kirjurille, kun ei vielae ole oikea
maksunaika.

Eihaen niiden nyt pitaeisi paeaestae miltaeaen puolelta haenen kimppuunsa,
eihaen nyt pitaeisi ihmisten eikae taivaankaan haentae vainota, ajattelee
haen kotiin kaevellessaeaen.

Olisi haen sovittanut sen Tahvonkin, jos se olisi ollut tavattavissa.
Mutta ehkae tuo lienee leppynyt jo tuokin, kun ei ole jo taehaen mennessae
vihaansa naeyttaenyt.

Ja haenen pelkonsa on jo kokonaan poistumaisillaan, kun haen taas muistaa
aeitinsae. Jos ne rupeaisivat kunnan puolesta riitelemaeaen sen elaekettae,
kun saavat kuulla, ettae haenellae on hevonen ja lehmae. Ja jos Jumala
katsoo haentae syrjin silmin, kun haen oli sille niin sydaemetoen sen
elaeessae eikae soitattanut eri kelloja kuoltua.

Haen kaeaentyy