n yksinaeisen naisen isaetoen poika. Ei haen puolustautunut, ei
jaeaevaennyt todistajia, ei kieltaenyt eikae myoentaenyt. Ja kun isaentae
selitti tuomarille, ettei taetae miestae milloinkaan ole pidetty oikein
taeysipaeisenae, se kun syyttae suotta saattaa vimmastua ihan
silmittoemaeksi, antoi haen haenen puhua, kelvottoman, ja muiden uskoa.

Mutta jo silloin alkoivat haenessae kypsyae synkaet tuumat. Ne valmistuivat
vankihuoneella ja laeaeninvankilan yksinaeisessae kopissa. Ne eivaet enaeae
nousseet paeaetae pyoerryttaevinae ja maailmaa mustentavina vihanpurkauksina
niinkuin ennen, ne kokoontuivat sydaenalaan, jaeivaet sinne jaeytaemaeaen ja
pakottamaan, imeytyivaet veriin ja purivat mieltae kuin happamena
ruosteena.

Haen polttaa isaennaen talon!... Haen tappaa Tahvon ja vallesmannin, ampuu
insinoeoerit metsaen peitosta, ja kostaa mitenkuten kaikille niille, jotka
ovat ryoestaeneet haenen rahansa ja tavaransa, haentae haevaeisseet ja
pilkanneet ja ajaneet haenet kuin metsaen pedon pesaestaeaen!

Isaentae on kehunut haenen viljelyksiensae vuoksi saaneensa ruunulta
kaksinkertaiset lunnaat maastaan. Tahvo on ilkkunut viimeinkin
kostaneensa. Kaikki maailma on tietysti nauranut haenen haevioelleen...

... Ei ole oikeutta ihmisissae, susia ne ovat, naelkaeisiae hurttakoiria,
jotka soeisivaet suuhunsa, repisivaet riekaleiksi, jos saisivat, imisivaet
viimeisen veripisaran ruumiista...!

Mutta kostaa haenen taeytyy, vaikka itse siihen menehtykoeoen! ... ja
silloin, kun haen naeitae ajattelee, silloin leimahtavat haenen silmaensae,
ja hampaat puristuvat yhteen...

Haen kulkee epaetasaista metsaepolkua pitkin korpeaan kohti. Mutta voimat
ovat uupuneet paljosta istumisesta ja huonosta ruuasta, ja haenen taeytyy
kaeydae tiepuoleen levaehtaemaeaen. Naelkaekin on, eikae ole tupakkaakaan, jota
ei ole saanut moneen kuukauteen, mutta jota mieli aina ikaevoei.

Viha herpoontuu hetkeksi, kostotuumat unohtuvat, ja mielen pinnistys
laukee.

Mitae haen on tehnyt, ettae ihmiset ovat haenelle niin armottomia, ettae
maailma haentae niin murjoo? Eikoe haen aina ole koettanut sitae palvella ja
sovittaa niitae, joita vastaan ehkae on rikkonut? Eikoe haen aina ole
antanut niille rauhaa ja paennut pois niiden jaloista? Eikoe haen ole
vaeistynyt tiepuoleen ja antanut niiden ajaa ohi,--minkae taehden ne
sieltaekin haenet karkoittavat?... Jos paeaesisi vielae kerran kaiken
kuulumattomiin, jos saisi vielae hankituksi hevosen ja rakennetuksi
uud