pakenevat, minkae
kerkiaevaet, mutta seuraavan maeen paeaelle paeaestessaeaen haen saavuttaa heidaet
ja vihansa viimeisellae vimmalla pudottaa haen seipaeaen reen peraeaen.
Reessaeolijat ennaettaevaet vaeistyae, seivaes katkeaa kahdeksi peraelautaan,
ja Junnu jaeae laeaehaettaeen kaplaiden sijalle seisomaan. Takaisin
palattuaan tapaa haen kuormansa tiepuolesta toisen maeen alta ja
hevosensa vaahtoisena vavahtelemasta aisa selaen paeaellae. Nyrkkiaeaen
puiden ja kiukusta itkien huutaa haen hiljaisen maantien yli kostoa ja
kadotusta jaelelleen, eikae sula haenen vihansa ennenkuin haen taas tulee
tuntoihinsa siitae, ettae oli toki onni, ettei tullut miesmurhaa
tehdyksi. Seuraavassa syoettoepaikassa, johon haen poikkeaa uupunutta
hevostaan vaalimaan, haen saa kuulla, ettae herrat olivat kaeyneet talossa
ja mitae lienevaet olleet rautatieinsinoeoerejae. Katsokoot, katalat,
etteivaet toista kertaa haenen tielleen tule!

Mutta pois alkaa tehdae mieli maantierosvojen ja markkinamiesten
jaloista, ja saeaelittaeae kiusata hevostakin. Ja kun ansio on ollut hyvaeae
eikae tee enempaeaekaeaen mieli, palaa haen pian--yhae kirkonkylaeae ja asutuita
paikkoja kiertaeen--kotiinsa, suuren reslan pohjalla nuori hieho, jonka
haen on saamillaan saeaestoevaroilla ostanut.

Haen on peittaenyt sen huolellisesti nahkasiin ja mattoihin ja istuu itse
sevillae. Se on kuin ihmisolento tuo, joka suurilla ruskeilla silmillaeaen
haentae katselee, kun haen tuon tuostakin kaeaennaeikse sitae taputtelemaan.
Haen on hyvaellae tuulella, myhaeilee ja naurahtelee itsekseen taetae
joukkoaan ja tuumailee kotikorpea laehestyessaeaen onnellisessa
mielessaeaen: "Eihaen taessae ole haetaeae mitaeaen, hevonen ja lehmae ja oma
moekki, ei toki ole haetaeae mitaeaen ... ei haetaeae mitaeaen."

Kun haen saapuu moekilleen, on se melkein kokonaan nietoksien sisaeaen
hautautunut. Sinne ei tuo tietae mistaeaen, siellae ei ole kaeynyt
ainoatakaan ihmistae, ja jaenikset ja metsaekanat ovat vain tepastelleet
pihamaalla ja polkeneet haenen pirttinsae ympaeryksen kovaksi kentaeksi.

IV.

Ja Junnulle alkaa hauska aika omissa toeissaeaen pitkinae paeivinae
kevaettalvella. Haen hakkailee halkoja, ajelee heiniae kotiin ja hirsiae
uusiin rakennuksiinsa, navettaan ja aittaan.

Haenen mielihyvaensae haeiriytyy kuitenkin eraeaenae aamuna, kun haen metsaeaen
ajaessaan kuulee hakkausta korvesta. Se on kai vain joku halonhakkaaja,
mutta ei haen kuitenkaan tahtoisi, ettae se t